Usko omaan asiaasi!

Kirjoitettu: 10.11.2016/ Yrittäjän Blogi

NASA astronautti, Ellen Baker, kannusti salillista kuulijoita uskomaan itseensä ja omiin unelmiinsa. Oppimisen Fiesta-tapahtumassa Finlandia-talolla tohtori Baker, joka valittiin NASA:n astronautiksi 1984, esitti vahvasti omalla sanomallaan viestiä siitä, mikä on mahdotonta ja mahdollista. Suoritettuaan kolme avaruuslentoa 1989, 1992 ja 1995 sekä vietettyään 686 tuntia avaruudessa, voidaan Bakerin näkemyksiä mahdollisesta sanoa ”uusia ulottuvuuksia tuovaksi”.  Kuitenkin, hänen vahvin viestinsä oli se, ettei kenenkään tulisi antaa toiselle tilaa murskata omia unelmia tai uskoa omaan asiaan. Hänen mukaansa kaikki on mahdollista, jos vain tekee riittävästi töitä sen puolesta.

Saku Tuominen, joka toimii HundrED-hankkeessa ja on perehtynyt laajalti luovuuteen ja sen johtamiseen, linjaa, että fiksutkin ihmiset tempautuvat helposti ajatteluun, jossa asiat tai ihmiset jo ennalta päätetään hyviksi tai huonoksi, mahdollisiksi tai mahdottomiksi. Tämä ajattelu, jossa ihmiset ennalta ajattelevat ja muodostavat vahvan näkemyksensä hyvästä ja huonosta, muokkaavat käytöstämme asiaa kohtaan luoden ennakko-odotuksia, vaikka loppupelissä tiedämme aika vähän siitä, miten asian laita todellisuudessa on. Totuus on se, ettei kukaan tiedä tässä maailmassa, mikä toimii ja mikä osoittautuu hyväksi.

Siksi kannustaisinkin jokaista pysähtymään hetkeksi oman asiansa ja osaamisensa äärelle ja miettimään omia arvoja ja elämäntehtävää, missiota. Sillä ihminen, joka toimii omien arvojensa pohjalta, kohti asettamaansa visiota ja tavoitetta, saa kehityksen avulla toimintansa menemään oikeaan suuntaan, vaikkei olisi ihan varma asian toimivuudesta. On helppoa tehdä korjausliike matkan varrella, mikäli huomaa, ettei suunta ole täysin oikea sitä kohti, mikä oikea suunta on. Tärkeintä on, että pysyy liikkeessä ja menee koko ajan eteenpäin, omaan asiaansa uskoen, kuten Ellen Baker kannusti.

Jaana Villanen
Yrittäjän Palsta Spokeperson